Viasorille Promaintin Yritysinnovaatiopalkinto 2019

Viasor Oy palkittiin Teknologia 19-tapahtuman yhteydessä Kunnossapitoyhdistys Promaint ry:n ja Suomen Messusäätiön vuoden 2019 yritysinnovaatiopalkinnolla. Lokakuussa 2018 perustettu yhtiö on kehittänyt droneja hyödyntävän ratkaisun vaikeasti lähestyttävien kohteiden, kuten säiliöiden, kunnon tarkastukseen. Droneilla tehtävät seinämän paksuusmittaukset mahdollistavat käsin suoritettuja mittauksia laajemman otannan kustannustehokkaalla ja turvallisella tavalla.


– Drone-tarkastuksia tehdään yleisimmin hankalasti tavoitettavissa oleville kohteille, kuten säiliöiden, piippujen, kattiloiden ja muiden prosessilaitteiden sisäpuolisiin tarkastuksiin. Mutta myös siltojen, vesitornien tai vastaavien kohteiden tarkastuksessa olemme olleet mukana, kertoo yhtiön toimitusjohtaja ja perustaja Markus Nätti.

Nätin mukaan yhtiön kasvupotentiaali on suuri, sillä drone-lennokeilla tehtävät tarkastukset yleistyvät jatkuvasti.

– Asiakkaamme ovat huomanneet, että dronejen avulla huoltoseisokkien kesto lyhenee ja kustannukset pienenevät todella paljon, kun telineitä ei tarvita läheskään yhtä paljon kuin aiemmin. Dronejen avulla voi nopeasti arvioida kohteen kunnossapitotarpeet ja vasta sen jälkeen tehdään päätös, tarvitseeko kohde telineitä korjauksia varten vai ei.

– Myös turvallisuus näkökulma on ollut esillä. Aiemmin on saatettu mennä kemikaalisäiliöihin tai muihin vaarallisiin paikkoihin sisälle, mutta nyt ei tarvitse mennä ennen kuin vasta korjauksia tekemään.

Edelläkävijäksi Suomessa

Drone-lennokit ovat hyviä apuvälineitä tarkastusten tekemiseen. Niillä pystytään tekemään kuitenkin pääasiassa vain visuaalisia tarkastuksia sekä paksuusmittauksia tietyissä paikoissa. Markus Nätin mukaan toistaiseksi drone-tarkastukset eivät olekaan vielä syrjäyttämässä perinteisiä NDT-tarkastus menetelmiä.

– Viasor kehittää ja seuraa tarkkana uusien teknologioiden kehittymistä ja pyrkii olemaan Droneilla tehtävien tarkastusten edelläkävijä Suomessa.

Suomalaisia kilpailijoita on muutamia. Viasor on kuitenkin ainoa yritys, joka tekee paksuusmittauksia dronejen avulla.

– Lisäksi taidamme muutenkin olla ainut yritys, joka on keskittynyt pelkästään droneilla tehtäviin tarkastuksiin. Kansainvälisillä markkinoilla on kilpailijoita enemmän, ja lisäksi ulkomailla käytetään muutenkin jo enemmän droneja hyödyksi tarkastusten tekemiseen, Nätti sanoo.

Yhtiö toimii tällä hetkellä vain Suomessa, mutta muutamia kyselyitä yhtiön palveluista on Suomen ulkopuolisilta markkinoilta jo tullut, Nätti paljastaa.

– Kunnossapitoyhdistys Promaint ry:n tunnustus oli erittäin mieluisa yllätys. Olen aiempina vuosina seurannut, kun muun muassa ABB, Efora sekä Caverion ovat saaneet vastaavan tunnustuksen – nyt Viasor pääsi suurten yritysten kanssa samalle listalle.  Tuntuu uskomattoman hyvältä ja olen ylpeä ja kiitollinen meidän tiimillemme sekä kaikille asiakkaille!

Teksti: Nina Garlo-Melkas

https://promaintlehti.fi/Kunnonvalvonta-ja-kayttovarmuus/Teollisuuden-tarkastukset-kustannustehokkaasti-ja-turvallisesti

KotiDrone-tarkastuksetAsiantuntijapalvelutKone- ja laiteasennuksetAsiakkaammeAjankohtaistaOta yhteyttäTöihin meille